Etusivu > Ruskon VPK

Ruskon VPK - Ruskolainen vuodesta 1936

Ruskon VPK sijaitsee Ruskon kunnassa, Varsinais-Suomen maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Tarkemmin sanoen aivan Turun ja Raision kupeessa. Ruskon kunta on reilun 6000 asukkaan nuorekas ja elinvoimainen maaseutukunta. Vuodesta 1936 aina vuoden 2008 loppuun VPK:mme oli kuntamme ainut palokunta. Vuoden 2009 alussa Ruskon ja Vahdon kuntien välinen kuntaliitos toi Vahdon VPK:n osaksi uutta Ruskon kuntaa.


 

etusivu

Liikkenneonnettomuus Ruskolla

 

Ruskon VPK:n toiminta jakautuu neljään erilliseen osastoon; hälytysosastoon, nuoriso-osastoon, naisosastoon sekä veteraaneihin. Palokunnan jäsenmäärä on tällä hetkellä reilut 80 jäsentä. VPK:n tärkein ja keskeisin toiminta on operatiivisien hälytystehtävien hoitaminen joita on vuosittain 30 - 50 kpl. Tehtävät käsittävät kiireellisiä hälytystehtäviä kuten tulipalot ja liikenneonnettomuudet, mutta myös kiireettömiä avunantotehtäviä kuten tulipalojen tarkistuksia ja liikenneonnettomuuspaikkojen siivoukset. Toiminta-alueemme pääsääntöisesti on Ruskon kunta, mutta nykyisen aluepelastuslaitoksen aikana kuntarajat ovat pelastustoimesta poistuneet joten tehtäviin lähdetään sinne missä apua tarvitaan, niin Turkuun kuin esimerkiksi Maskuunkin. Yhteistyötä teemme muiden alueemme palokuntien kanssa, pääsääntöisesti kuntamme toisen palokunnan, Vahdon VPK:n, kanssa.

Toki myös muilla kolmella osastollamme on tärkeä rooli palokuntamme toiminnassa. Nuoriso-osaston tehtävä on kouluttaa nuorista vastuullisia ja hädän hetkellä avunantoon pystyviä kansalaisia. Naisosasto on tärkeä linkki pitkien hälytystehtävien aikana valmistaen muonitusta miehistölle tehtävien kestäessä useita tunteja. Veteraanit vastaavasti pitävät yllä perinteiden vaalintaa. Heille palokunta tarjoaa mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä kun muu aktiivinen palokuntatoiminta on jäänyt jo vähemmälle.

 

esittely

Vahdon VPK:n ja Ruskon VPK:n sammutusautot

Viimeksi päivitetty (25.01.2015 11:00)