Kilpailut

Kilpailut ovat olleet osa palokunnan toimintaa vuosikymmenten ajan. Kilpailutoiminnan perinne on luotu jo 50-luvulla mutta suuremman huomionalun se sai 70-luvun lopussa, jolloin palokunnan kilpailujoukkue selvisi JEHU-kilpailussa v.1979 Lappeenrannassa kolmanneksi. Siitä alkoi huima palkintosijojen tavoittelu kyseisessä kilpailussa ja jo vuonna 1981 Turussa se sai läpimurtonsa, jolloin Ruskon VPK otti historiallisen ensimmäisen voittonsa. Tähän mennessä palokunta onkin voittanut JEHU-kilpailun jo yhdeksän kertaa, joten vuosittain jännitämme sitä, koska kymmenes voitto osuisi kohdallemme.

Turun alueella kilpailuperinne on ollut vahvaa vuosikymmeniä. Ruskon VPK on tässäkin kunnostautunut voittamalla useasti alueen mestaruuden. Parhaimmillaan vuosittain kilpailuja järjestettiin alueella jopa reilut kymmenen kappaletta ja niistä sijoituksien mukaan eniten pisteitä kerännyt voitti alueen mestaruuden.

Ruskon VPK järjestää myös itse vuosittain kalustokilpailun alueen palokunnille.

 

kisailut

Viimeksi päivitetty (05.02.2010 04:00)